maanantai 1. kesäkuuta 2015

Alkuvuoden 2015 yhteenvetoa



Tämäkin vuosi on ehtinyt jo pitkälle, pian jo puoliväliin.

Uudet kotisivut saimme vuoden alussa, kun Kirsti työsti sivuille hienon uuden ulkoasun. :)
Nyt sivuilta löytyy taas kootusti- ja ennenkaikkea- ajantasaisesti tietoa koiristamme.

Kerätään nyt tänne blogiinkin pikainen päivitys siitä missä mennään.

Qillasta pelastuskoira 19.4.2015

















Qilla suoritti hyväksytysti viranomaistarkastuksen (VIRTA) 19.4.2015 Laihialla. Tarkastajana toimi Eeva Kaataja Tampereelta.  Meidät hyväksyttiin hälytysryhmään jäseneksi tämän jälkeen, eli olemme virallisesti pelastuskoirakko.
Isot kiitokset treeniryhmällemme, teidän työpanoksenne ansiosta läpäisimme kokeet!
tästä on hyvä jatkaa kohti uusia tavoitteita.

Ykän agility
Ykä on kisannut alkuvuoden aikana muutaman kerran Eevan kanssa, ja pari nollaakin he ovat tekaisseet radoilla. Ykän lähestyessä veteraani-ikää alkaa agilityura olla jo jäähdyttelypuolella, mutta tämän viuoden sm-kisoissa Ykä nähdään vielä PAWSin joukkueessa.  Kartturiksi tosin hyppään minä. mutta mennään fiilistelemään. On ollut ihana ohjata Ykää pitkän tauon jälkeen treeneissä ja parissa kisastartissa, se on luottopakki joka tajuaa minunkin omaperäisiä ohjausratkaisujani.

Romi
Romi viettää vauhdikasta eläkeläisen elämää. Romin kolmas pentue syntyi helmikuussa, Bodeneis-kenneliin. Romi lenkkeilee päivittäin samat lenkit kuin Ykä ja Qillakin, ja aina välille otan sen myös treeneihin mukaan hömpöttelemään. Toivotaan että pappa pysyy virkeänä vielä monta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti